Kameravalvonnan elinkaaripäivitys - mitä, milloin ja miksi?

3 min read

Kameravalvontajärjestelmiä on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, joten joillakin yrityksillä voi olla melko iäkkäitäkin laitteita vielä päivittäisessä käytössä. Kun on aika tehdä järjestelmän elinkaaripäivitystä tai laajentaa järjestelmää, tulee eteen kysymys voiko tai kannattaako vanhoja kameroita yhä edelleen hyödyntää osana uudistettua kokoonpanoa? Keräsin tähän muutamia vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.

Tavoitteenamme on, että asiakkaalla olisi käytettävissään mahdollisimman laadukas ja tarkka valvontakuva, joka vastaa asiakkaan käyttötarkoitusta. Mitä kriittisempi kohde on kyseessä, sen tärkeämpää on yleensä että kasvokuvat tai autojen rekisterikilvet ovat tunnistettavia, jotta niistä olisi varmasti hyötyä esimerkiksi rikosepäilyn tutkinnassa. Epätarkka kuva, josta ei erota yksityiskohtia, on melko hyödytön tosipaikan tullen. Tästä syystä kuvanlaatuun pitää kiinnittää huomiota.

Teknologia kehittyy koko ajan huimin askelin, joten esimerkiksi kuvan laatua parantavia tekniikoita on uusissa kameroissa monenlaisiin olosuhteisiin. Erityisesti kameran optiikalle ovat haastavia pimeät, kirkkaat, kontrastiset tai nopeaa liikettä kuvaavat olosuhteet ja juuri näihin pulmiin on kehitetty varsin toimivia ratkaisuja.

Jo 10 vuotta vanha kamera alkaa olla vanhentunutta teknologiaa, vaikka se olisi ollut aikanaan kategoriansa paremmasta päästä. Laitteen käyttökelpoisuus kannattaa harkita tavoitteen mukaan.

Vanhojen IP-kameroiden hyödyntäminen

Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että vanhat digitaaliset kamerat voi hyödyntää osana uudistettua järjestelmää, jos kuvanlaatu yhä edelleen on tarkoitukseen sopiva ja se on yhteensopiva VMS-järjestelmän ja muiden laitteiden kanssa. Vanhoissa kameroissa on myös syytä pitää huolta, että niiden ohjelmisto- ja tietoturvapäivitykset on tehty, jotta uusia ominaisuuksia ja järjestelmiä voidaan ottaa käyttöön.

Mikäli on tarkoitus ottaa käyttöön videoanalytiikkaa, kameroiden pitää tukea sitä tai pitää selvittää riittääkö niiden kuvanlaatu muuta analytiikkaa (esimerkiksi VMS:ssä toteutettavaa) varten.

Missä tilanteessa vanhoja kameroita ei kannata jättää osaksi järjestelmää?

Vanha kamera on tullut elinkaarensa loppupäähän ehdottomasti silloin, kun sen kuvanlaatu ei enää tyydytä tai valmistaja ei enää tue ohjelmistopäivityksiä. Kamera voi myös olla vikaantumisherkkä ja aiheuttaa paljon korjauksia. Tällöin voidaan laskea, että laitteen jatkuva korjaaminen tulee kalliimmaksi kuin uuden hankinta.

Riski on myös se, jos ohjelmistopäivitykset on jääneet tekemättä ajallaan, joten kamerassa voi olla tietoturva-aukko.

Kohteesta halutaan pimeässä mustavalkokuvan sijaan värikuvaa, joka helpottaa kohteiden tunnistamista. 

Vanhan kameran liittäminen päivitettyyn järjestelmään voi myös tulla kalliimmaksi kuin sen vaihtaminen uuteen, koska siihen liittyy asennus- ja laitekuluja.

 

Vanhan verkon ja kaapeloinnin hyödyntäminen

Kameravalvontajärjestelmässä kaapeloinnilla on merkittävä rooli ja sen pituuden riittävyys, saavutettavat nopeudet ja kunto tulee arvioida osana elinkaaripäivitystä. Koska kaapelien veto on työvaltaista, ja sen vuoksi hintavaa, kannattaa kaapelointia uudistettaessa asennuttaa samalla vaivalla tulevia laajentamistarpeita varten kameroiden liitännät tuplana.

Coax-kaapeloinnista on mahdollista tehdä Ethernet-verkko erillisillä muuntimilla. Toisaalta coax-kaapeliin on mahdollista liittää HD Analog -kamera.

Jos kaapelia ei pystytä vetämään jokaiseen tarvittavaan paikkaan järkevin kustannuksin, voidaan myös selvittää langattoman siirron mahdollisuutta.

 

webinaari: 7 askelta onnistuneeseen kameravalvonnan hankintaan

 

Mitä vanhoille kameroille tapahtuu, jos niitä ei käytetä enää osana päivitettyä järjestelmää?

Aikansa palvelleet valvontakamerat tai muut laitteet poistetaan asiakkaan tiloista, niistä poistetaan mahdolliset muistikortit ja ne toimitetaan sähkö- ja elektroniikkaromun kierrätykseen. Kierrätyksessä laitteista erotellaan metallit, muovit ja lasi, jonka jälkeen ne toimitetaan eteenpäin hyötykäyttöön.

 

Miten uudistaa fiksusti ja kustannustehokkaasti?

Kameravalvontateknologiassa on tapahtunut paljon uudistuksia, joista voi olla merkittävää hyötyä verrattuna vanhaan ratkaisuun. Esimerkiksi multidirectional-kamerat voivat olla kustannustehokas ratkaisu sen ansiosta, että yhdellä laitteella voi saada 360 asteen yleiskuvan neljän erillisen kameran sijaan. Multidirectional-kamera on käytössä edullisempi, koska se vaatii vain yhden kaapelin ja VMS-lisenssin. Toisaalta huipputeknologiasta hyötyminen edellyttää sitä, että muukin järjestelmä tukee sitä. Tästä esimerkkinä nykyään hyvin kysytty 4K-teknologia, sillä 4K-valvontakamera vaatii myös 4K-näytön, tarpeeksi tehoa toistolaitteelta ja internetyhteydeltä, jotta saat siitä kaiken hyödyn irti. 

 

👍👍👍 Kokosimme vinkkejä kameravalvontajärjestelmän elinkaaripäivitystä tai uuden järjestelmän hankintaa silmälläpitäen tähän oppaaseen, joka on vapaasti ja maksuttomasti käytettävissäsi. Toivottavasti siitä on apua elinkaaripäivityksen tai uuden järjestelmän suunnittelussa!