Mitkä asiat vaikuttavat valvontakameran kuvanlaatuun?

4 min read

Me Emsecissä ajattelemme, että kuvan laatu valvontakäytössä on todella merkityksellinen asia. Jos jotain ikävää on sattunut, mutta valvontakameratallenteesta ei voi tunnistaa ihmistä tai ajoneuvoa huonon kuvanlaadun vuoksi, on harmitus suuri. Tästä syystä suosittelemme ottamaan lähtökohdaksi laadukkaan, käyttötarkoitukseen sopivan kuvan.

Huono kuvanlaatu voi tärvellä laitteiston käyttötarkoituksen, sillä kuvaa ei voi enää jälkikäteen parantaa, eikä poliisi todennäköisesti hyödy huonosta kuvasta juuri mitenkään tutkimuksissaan. Kuvan laadussa ei kannata pihistellä, koska se voi pahimmillaan tehdä investoinnistasi kameravalvontajärjestelmään turhan. 

Nykyteknologia mahdollistaa erittäin laadukkaan valvontakuvan. Mitä kriittisempi ja riskialttiimpi kohde, sen tärkeämpää on varmistaa, että kuva on tosipaikan tullen käyttökelpoista.

Kameroiden tuottamassa kuvanlaadussa on isoja eroja ja ne korostuvat haastavissa valaistusolosuhteissa. Siksi on tärkeää kiinnittää tähän asiaan huomiota hankintavaiheessa. Voit pyytää demoja myyjältä erityisesti kriittisten kohteiden kameravalinnoissa.

Tässä Boschin esimerkkivideossa havainnollistetaan eroja kuvanlaadussa neljällä eri kameralla samassa kuvaustilanteessa. Klikkaa play-napin kuvaa käynnistääksesi videon.

 

 

Fysiikan lait - Etäisyys kohteesta ratkaisee

Yleiskuva isosta alueesta ei vielä välttämättä riitä siihen, näkyykö ihminen tai ajoneuvo tunnistettavasti. Valvontakamera-alalla on useita menetelmiä, joiden avulla voi suunnitella tarvittavaa kuvakokoa. Näitä ovat esimerkiksi DRI tai DORI.

 

dori DORI-menetelmä kertoo minkä kokoisella linssillä ja etäisyydellä henkilö on havaittavissa ja tunnistettavissa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Verkosta löytyy myös työkaluja, kuten IPVM Camera Calculator, jolla voi itse kokeilla eri kameroita, etäisyyksiä ja henkilön tunnistettavuutta. Käyttö on maksutonta IPVM:n jäsenille.

Kameravalmistajilla on omia maksuttomia työkaluja, joilla voi suunnitella kokonaisuutta valmistajan omilla kameroilla.

Axis Communications Site Designer 2

Bosch IP Video System Design Tool (tietokoneelle ladattava ohjelmisto)

Hikvision, Hik Design Tool (tietokoneelle ladattava ohjelmisto)

 

 

IPVM 3        IPVM 4

 

Resoluutio ja kuvakoot

Videokuvassa resoluutiolla tarkoitetaan pikseleiden määrää kuva-alalla. Mitä enemmän kuvassa on pikseleitä, sen tarkempaa videomateriaali on.

Full HD -kameran uusi vaihtoehto on 4K-video (4096 X 2160 pikseliä), joka on neljä kertaa Full HD -videon kuvakoko (1920 X 1080). Jos valitset 4K-videon, ota huomioon, että saadaksesi täyden hyödyn 4K-valvontakamerasta, tarvitse myös videoiden katseluun 4K-näytön ja tarpeeksi tehoa toistolaitteelta ja internet-yhteydeltä.

Uudet pakkauskoodekit osaavat pakata kuvaa tehokkaammin, jolloin 4K-video ei vaadi niin paljon siirtokaistaa.

Huomaathan, että mitä enemmän kuvassa on pikseleitä, sen huonompi on hämäränäkökyky.

 

Videokuvan resoluutiot

 

videokuvan resoluutiot

 

Haastaviin olosuhteisiin parempi kamera

Kohteissa, joissa on erittäin tärkeää saada aikaan tunnistettava kuva pimeässäkin, kannattaa etsiä värikuvaa tuottava kamera. Normaalisti valvontakamera kuvaa mustavalkoisena pimeässä ja siitä on mahdotonta sanoa oliko kuvassa näkyvällä henkilöllä punainen vai vihreä huppari, tai oliko pihaan ajanut pakettiauto harmaa vai vaaleansininen?

Pimeässä kuvaamiseen on useita erilaisia teknisiä ratkaisuja, joten pyydä myyjää esittelemään niitä, jotta voit vertailla niiden sopivuutta tarpeeseesi.

🎯 Asiantuntijan vinkki: Olosuhteisiin, joissa on suuret kontrastit (esim. pimeässä kirkasta valoa), kannattaa käyttää dynaamista kameraa.

Lue blogimme: Valvontakamera pimeässä ja kirkkaassa valossa

Kuvatahti ja kohina

Videokuvan laatuun vaikuttaa myös kuvatahti (FPS, Frames per second), eli kuinka monta ruutua sekunnissa näytetään. Valvontakamerakäytössä se on tyypillisesti 10-15 fps, mutta nopeasti liikkuviin kohteisiin vaaditaan noin 25-50 fps. Peruskohteissa voi riittää jopa 3-6 fps.

Kun videokuvaan tulee kohinaa/pikselöitymistä, bittivirta ja siirtonopeustarve nousevat huomattavasti. Kohina aiheuttaa huonoa kuvanlaatua ja turhaa rahanmenoa, koska se vaikuttaa tietoliikennekaistan tarpeeseen merkittävästi.

Huonolaatuinen tai vanha kamera voi aiheuttaa enemmän kohinaa, erityisesti huonoissa valaistusolosuhteissa.

 

kameravalvonnan hankintavinkit

 

Kuvien pakkaaminen

Videotiedostot pitää pakata tallennustilan ja kaistankulutuksen säästämiseksi. Pakkauksen taso ja kuvan resoluutio vaikuttavat koettuun kuvanlaatuun.

Kuvien pakkaamisessa on useita standardeja. H.265 HEVC (High Efficiency Video Coding) on kehitetty version H.264 (MPEG 4) seuraajaksi.

Tämä mahdollistaa esimerkiksi 4K-videon pakkauksen tehokkaasti, jopa puolet pienemmän kaistankulutuksen ja 50% tehokkaamman tallennustilan käytön. Toisaalta kuvan näyttämiseen (dekoodaus) tarvitaan enemmän suorituskykyä.

 

Pöly, sadevesi ja roskat

Linssit voivat myös likaantua ilmansaasteiden tai pölyn vuoksi. Myös linssiin tai suojakupuun jäävät sadepisarat tekevät kuvista suttuisia. Ulkokäyttöön tarkoitetuissa valvontakameroissa on yleensä myös lämmitys, jotta vesihöyry tai pakkanen eivät huurruttaisi linssejä. Erittäin kriittisissä kohteissa näkyvyyttä varmistetaan kameroiden esteetön kuva kameroilla, joissa on pyyhkijät.

Valvontakameroiden kupuja ja linssejä voi ja pitää puhdistaa aika ajoin valmistajan ohjeiden mukaisesti, jotta likaantuminen ei haittaa liiaksi kuvan laatua. Saattapa joissakin paikoissa jopa hämähäkit kutoa seittejään kameroiden kotelointeihin, joten niitäkin on hyvä putsailla.

Tässä esittelyvideo Axis Communicationsin kamerasta, jossa on pyyhkijät.

 

👉 Valvontakameroiden ylläpitoon voi saada apua, tutustu Emcare-ylläpitopalveluun!

 

webinaari: 7 askelta onnistuneeseen kameravalvonnan hankintaan