Kameravalvonta työn tehostajana teollisuudessa

3 min read

Monilla työpaikoilla, kuten teollisuudessa tai laitosalueilla on paljon prosesseja, jotka ovat sekä ihmisille vaarallisia, että monimutkaisuuden vuoksi vikaantumisherkkiä. Kameravalvonnan hyödyntäminen teollisuudessa muuhunkin kuin aluevalvontaan tehostaa prosesseja ja yksinkertaisesti parantaa bisnestä.

Teknologia etenee harppauksin, kuten on tapahtunut myös kameravalvonnan alalla. Valvontakamerateknologioissa perustavaa laatua olevia kehitysaskeleita ovat saaneet aikaan muun muassa kuvan laadun lisäksi mobiilius (älypuhelimet ja puettavat kamerat), pilvipalvelu, tiedonsiirtoteknologia ja videoanalytiikka.

Erityisesti älypuhelimet, pilvipalvelut ja kehittynyt tiedonsiirtoteknologia yhdessä ovat lisänneet huomattavasti käytettävyyttä kameravalvonnan perusasioihin, eli videokuvan tallentamiseen ja kuvien katseluun. Nämä kolme teknistä harppausta yhdessä ovat mahdollistaneet sen, että tallenteita on mahdollista katsoa vaikka laiturin nokassa.

👉 Kiteytetysti homma menee jotakuinkin näin: valvontakamera lähettää videokuvan nopeaa mobiiliverkkoa pitkin pilvipalvelun tallennettavaksi, josta se on puolestaan katsottavissa älypuhelimella mobiiliverkkoa pitkin.  

Videovalvonnan peruskäytettävyyden parantuessa edellä kuvatulla tavalla, on kuvaan samanaikaisesti astellut mukaan myös äly, eli tässä tapauksessa videoanalytiikka. Sen ansiosta kameravalvonta taipuu nykyään uudenlaisiin toiminnallisuuksiin ilman ihmisen työpanosta. Ne tukevat liiketoimintaa muodostamalla hälytyksiä, automatisoimalla asioita ja keräämällä tietoa yrityksen toimintaympäristöstä. Älykkäät kamerat tai analytiikan mahdollistava videohallintajärjestelmä voivat tehdä asioita, joissa aiemmin on välttämättä tarvittu ihmisen havainnointi- ja päättelykykyä.

Tästä syystä esimerkiksi 10 vuotta vanha valvontakamerajärjestelmä ei ole suorituskyvyltään ja käytettävyydeltään paras mahdollinen, eikä välttämättä myöskään mahdollista työtä tehostavan videoanalytiikan käyttöönottoa.


Videoanalytiikka on jo täällä


Arkipäivän esimerkki videoanalytiikasta on auton rekisteritunnuksen tunnistava ajoportti, joka on jo yleisessä käytössä useissa parkkihalleissa. Rekisterinumerotieto voidaan yhdistää myös muihin taustajärjestelmiin parkkimaksujärjestelmän ohella, esimerkiksi ajoneuvovaakaan, kuten asiakkaamme Rudus on tehnyt. Näin kenenkään ei tarvitse kirjata käsipelillä ylös autojen rekisterinumeroita ja kuormien painoja, vaan laitteet hoitavat kaiken tehokkaasti 24/7.

Koneet hoitavatkin ihmistä paremmin toistuvat rutiinit, koska ihmissilmällä on taipumus väsähtää yksitoikkoisessa työssä. Videovalvonta ja -analytiikka mahdollistavat esimerkiksi monenlaisia etävalvottuja ja -ohjattuja toimintoja, joita voidaan operoida mistä vain, ilman ihmisen läsnäoloa. Näin toimii esimerkiksi asiakkaamme Vattenfallin Pamilon vesivoimalaitos, jossa ei ole paikalla pysyvästi henkilökuntaa. 

Videoanalytiikka taipuu myös sellaiseen työhön, joka olisi ihmiselle täysin mahdotonta. Kamera voi nimittäin tunnistaa vaikka moottoritieliikenteestä autojen tyypin, värin, merkin, mallin ja rekisteritunnuksen. Tähän tuskin pystyy edes harjaantunein autobongari. 😉

Tässä video todisteeksi:


Turvallisuuden lisääminen laitosalueella

Videoanalytiikalla voidaan helpottaa laitosalueen valvontaa niin, että kamera voi tunnistaa ihmiset joilla ei ole pakollisia suojavarusteita, kuten esimerkiksi turvakypärää, kasvomaskia tai huomioliiviä. Kamera muodostaa signaalin poikkeamasta ja se voi esimerkiksi laukaista kuulutuksen, jossa muistutetaan turvavarusteiden käytöstä.

Pandemian aikana on myös huomattu, kuinka tärkeää on, että työntekijät tulevat työpaikalle ainoastaan täysin terveenä, jotta taudit eivät leviä henkilöstön keskuudessa. Lämpökamera voidaan asettaa kuvaamaan työpaikalle saapuvien henkilöiden lämpötilaa, joten kuumeinen henkilö voidaan ohjata takaisin kotiin tarkkailemaan vointiansa.

Laitosalueilla voi olla myös vaarallisia alueita, jonne ei saa mennä joko ajoneuvolla tai jalkaisin. Näitä alueita voidaan valvoa tehokkaasti älykkäällä kameralla, joka hälyttää poikkeamista.

Turvallisuuteen kuuluu myös se, että esineet eivät ole vaarallisesti tiellä kulkureiteillä. Kameravalvonta voi huomata automaattisesti, jos esimerkiksi hätäpoistumistien eteen on jätetty tavaraa ja signaloi tästä eteenpäin halutulla tavalla.

Ja jos laitosalueella sattuisikin jotain, voi valvontakamera tunnistaa esimerkiksi maassa makaavan ihmisen, joka ei nouse omin voimin ylös tietyssä ajassa ja kamera hälyttää apua.

Reagoi heti - ala huomenna -webinaari

 

 

 

Tuotannon tehostaminen

Tuotantolaitoksissa hukkaa aiheuttavat konerikot tai poikkeamat voidaan havaita älykkään videovalvonnan avulla nopeasti, jo ennen kuin tilanne eskaloituu suuremmiksi ongelmiksi. Valvontakamera sopivalla videoanalytiikalla soveltuu erinomaisesti liukuhihnan tarkkailuun poikkeamien varalta.

Lämpökamera voidaan asentaa mittaamaan koneiston kuumenevia osia ja hälyttämään jos raja-arvot ylittyvät. Valvontakamera myös havaitsee näkyvän savun nopeammin kuin palovaroittimet, joten etumatka voi olla erittäin tärkeä ongelman torjumiseksi. Valvontakameralla ei voi kuitenkaan korvata varsinaista paloilmoitinjärjestelmää, mutta se voi täydentää sitä.

Tutustu teollisuuden kameravalvontapalveluihimme täältä.

 

3 askelta tehokkaampaan valvontakameroiden hyödyntämiseen!

 

✔️ Valvontakameroiden peruskäytettävyyttä lisää huomattavasti pilvitallennus, jolloin voit heittää hyvästit pölyttyneelle paikalliselle tallentimelle ja katsoa kuvia missä vain, milloin vain.

✔️Olemattomat laajakaistayhteydet eivät ole este valvontakameran käytölle. Jos vain mobiiliverkossa riittää kenttää, kuvaa saadaan kyllä talteen. Tämä mahdollistaa etävalvonnan ja -ohjauksen kaukaisellekin laitokselle.

✔️ Valvontakameroista tulee tehokkaita apulaisiasi lisäämällä niihin älyä videoanalytiikan avulla. Valvontakamera ja muut anturit (esim. mikrofoni) muodostavat automaattisesti signaalin havaitsemistaan poikkeamista, tekevät hälytyksen tai liittävät tiedon toiseen taustajärjestelmään.